Iltapäivälehdissä jälleen otsikko, joka saa hieman sylettämään. ”Lastenkodissa karmeat olot. Lapsi joutui puhdistamaan viemäriaukkoja hammasharjalla” Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni laitoksissa kasvanut, joten on erikoista että tällainen paska ylittää uutiskynnyksen. Kirjoitetaan aivan toisarvoisesta ja vähäpätöisestä asiasta, jolla saadaan otsikko revittyä, mutta varsinaisiin ongelmiin ei haluta puuttua.

 

Missä on otsikot henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja alistamisesta ylipäätään? Jokainen edellä mainituista on päivittäistä kauraa lastenkodeissa eläville, mutta lienee sen tason ongelma, joka mielellään vaietaan ja feidataan otsikoista ja ajatuksista. Herätkää saatana ja tarttukaa näihin asioihin kirjoittelussanne. Olen jokaiseen näistä ”urani” aikana törmännyt ja kokenutkin.

 

Olisiko tämä hyvä otsikko? Koulukodissa nuori kahlehdittiin raudoilla kylmään ja kosteaan pannuhuoneeseen neljäksi päiväksi? Vaihtoehtona olisi kuiva ja helvetin kuuma koppi kellarissa, jossa myös tuli lusittua lähes viikko putkeen toistuvasti mitättömistä rikkeistä, joita laitoksen ns sääntöjä vastaan tuli tahallisesti tai tahattomasti tehtyä. Tässä siis vain yksi esimerkki siitä, mitä itse laitoksissa koin.

 

Liian lievää?

 

Entä jos revitään otsikko vaikkapa laitoksen tässä tapauksessa lastenkodin alkoholisoituneesta nuoriso-ohjaajasta, joka piti huvinaan vuosikausien henkisen rääkkäämisen, alistamisen ja fyysisen väkivallan käyttämistä oman kieron maailmansa värittämiseksi?

 

Lievää?

 

No entäpä seksuaalinen hyväksikäyttö, josta vaiettiin, eikä siihen haluttu puuttua, vaikka johtoa myöten asiasta tiedettiin?

 

Missä menee se raja, jossa herätään laitosten oikeisiin ongelmiin niistä kirjoittaessa ja puhuttaessa? Onko jonkun nuoren tai lapsen kuoltava ennen kuin tämä kaikki kirjoitetaan otsikoihin? On täysin turhaa uutisoida kissan kokoisilla kirjaimilla asiasta, joka lienee viimeistään armeijassa tulee vastaan, kuten hammasharjalla viemäreitten pesusta, kun on olemassa ihan vakavia ja oikeita ongelmia joista repiä otsikoita.

 

-K-

Meinasin jo jättää koko hevosenlihakohuilun sikseen ja olla ottamatta uutista esille, mutta sitten tämä tuli itse koettua. Kävimme Ikeassa, jossa ei sitten ollutkaan tyrkyllä lihapullia johtuen siitä, että jostakin päin maailmaa on löytynyt hevosta ja vielä Ikean lihapullista. Vittu. Ainoa syy, jonka perusteella allekirjoittaneen saa yleensä Ikeaan on lihapullat ja jos minulta kysytään on se ainoa kova juttu, joka on ruotsista peräisin. Tosin kyllä meshuggah ja entombedkin aika vitun kovia ovat.

 

Tarjolla oli siis cordon plöö talon tapaan, eli kuivana, osittain raakana ja niin edelleen. Vaikka ruokailusta on jo tovi, niin silti röyhtäistessä tunkee tuon ihanuuden maku kurkkuun ja se on yhtä tervetullutta, kuin märkä pieru valkoisiin kalsareihin tilanteessa, joka vaatii kalsareissa esiintymistä.

 

On toki melko persiistä, jos hevosta myydään nautana ja vielä nimikkeellä 100% naudanlihaa. Muuten ei merkitystä varsinkin kun sen voisi nimetä hevoudaksi. Olemme varmasti maailman sivu syöneet hevosta kaikenmaailman lihajalosteissa, joten kyllä se ainakin minulle putoaa. On totta, että pakkauksesta tulisi ilmetä tuotteen sisältävän hevoista. Minua kohu siis kohtalaisesti vituttaa, sillä en saanut lihapullia ja sen myötä meni ilta vituiksi. Jos menen Ikeaan, johon ei ihminen normaalisti selvin päin mene, niin haluan lihapullia, vaikka sitten hevosesta tehtyjä. Eli hevouda takaisin pulliin kiitos.

 

-K-

Iltapäivälehdet ovat uutisoineet männä aikoina jokusen kerran taiteija Jouni Hynysen sanomisista. Kyllä. Saman miehen, jonka seiska nimesi ”pettäjä hynyseksi” Seiska siis jatkaa ansiokkaalla journalistisella linjallaan.

 

Jouni Hynynen poikkeaa paljon siitä värittömästä massasta, joka tuolla julkisuudessa ja mediassa esiintyy. Se että mies uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä kaikki ajattelevat, mutteivät saa sanotuksi on laskettava enemmänkin eduksi kuin haitaksi. Pidän tällaisesta suorapuheisuudesta, jossa ei liikoja varota, eikä perseitä nuolla. Hynynen pääsi kukkahattutätien hampaisiin sanomalla vain elämää ilmiötä luokattomaksi paskaksi, jota se eittämättä on. Käytän termiä kukkahattutäti tässä yhteydessä melko lavealla skaalalla.

 

Suomi iskelmä se on sellainen laji, joka ei vain suostu kuolemaan sukupuuttoon vaikka maailmaan kuinka tungettaisiin angstisia teinejä. Tuolla suonpientareella asuu paljon väkeä, jotka edelleen jaksavat renkuttaa vanhoja kunnon ikivihreitä kaljapäissään lähibaarin jukeboxista. Onkin jo siis rikollista ja todella loukkaavaa, jos joku kuten Hynynen sanoo asian, joka kuitenkin on melko lailla totta ja kajoaa pyhään iskelmään. Paska ei muutu miksikään vaikka minkä tekisi, vaan pysyy edelleen shaissena kaikista yrityksistä huolimatta. On totta, että jonkun formaatin keksiminen, missä hieman halaillaan ja lauletaan karaokelevyn päälle kanssa fiilistelijän musiikkia ei ole muuta kuin tyhjää ja onttoa skeidaa. Kummallista on, että tällä sitten vedetään joku jääkiekkohallillinen populaa ilmiötä todistamaan ja myydään kasoittain levyjä. Mediassa on nyt sitten näiden vain elämää tähtien toimesta jaksettu kyynelehtiä, kun heidän mielestään tarpeeksi yhteiskeikkoja ei ole järjestetty. Ymmärrän tämän, sillä olisihan se varmasti mukavaa saada tästä tuolla mahdollisesti pesivä irtoraha kotiutettua.

 

Sitten aihioon avioero. Ryhtyessään julkiseksi eläimeksi ei liene rokkarin oikeuksiin kuulu erota? Kummallista miten julkisuudessa elävät joutuvat kaiken paskan kohteeksi. Se lienee Hynysen ja hänen puolisonsa asia, jos avioeroon päädytään. Kysyn, että mitä tämä kenellekään kuuluu? Seiska päättää antaa miehelle nimeksi ”pettäjä hynynen” kun kaveri bongataan toisen mimmin käsipuolesta. Mistä meistä kukaan tietää mitä on tapahtuneen taustalla ja miten helvetissä tämän takia voidaan miestä julkisesti lyödä? Yleensä ero on yhteinen päätös ja taustalla saattaa olla hyvinkin pitkä prosessi, eikä siihen kuuluvista nyansseista kukaan ole selvillä. Harvoin tavallisen Virtasen ero ketään kiinnostaa ja taitaa suurin osa liitoista nykyään eroon päätyäkin, mutta ainoastaan julkisuuden ihmiseen lyödään tuollainen leima. Vittu mitä paskaa. Toinen ääni lienee olisi kellossa, jos Hynynen olisi päättänyt antaa lehdelle lööpin. ”Hynynen tilittää rankkaa avioeroaan ja esittelee vaatekaappinsa”

 

Sitten emma gaalaan. Suomessa yritetään suuren maailman malliin tehdä tällaisia gaaloja, jotka ovat häpeä koko termille ylipäätään. Melko kuppaisia pippaloita maailman mittakaavassa ja jokseenkin turhia. Hynynen oli sanonut asioita, jotka ovat nyt lehtien palstoilla. Se että rokkari lataa omaan tyyliinsä jotakin poikkeuksellista ja suorapuheista, sekä kaavoista poikkeavaa on uutisen aihe. No hyvinhän ministeri tuon otti ja ehkäpä lehdistönkin olisi tyydyttävä samanlaiseen tyyneyteen.

 

Suomi ja suomalainen tarvitsee persoonia, Kuten Jouni Hynynen vain sen vuoksi, että kerrankin jätetään ne korulauseet ja kliseet sikseen ja sanotaan kuten asiat sanotaan. Suoraan.

 

-K-

Tässä taannoin Iltalehti ja Iltasanomat julkaisivat uutisen, jonka päätyminen lööpiksi ja uutiseksi asti kieltämättä huvitti. ”Mies nylkytti tanssilattialla - Turpiin tuli” Ristus.

Vantaan Tikkurilassa 17.2.2013 klo 2.05 ravintolan tanssilattialla kolmikymppinen nainen oli tanssimassa, kun tuntematon mies puristeli häntä takapuolesta ja teki nylkytysliikettä takaapäin.Kielloista huolimatta 36-vuotias mies jatkoi ahdisteluaan..

Uutinen.

Mikä tässä ylitti uutiskynnyksen? Onko ihmeellistä, että jos päätät mennä baariin käyttäytymään huonosti, niin tule kuonoon? Missä ovat uutiset grillijonoista, joissa sanailemalla, etuilemalla ja muuten vain hölmöilemällä, joku pyyhkäisee nenään?

Kehotan tutkivaan journalismiin. Iltapäivälehtien tutkivan journalismin kerma voisi mennä vaikkapa kurvin grillille baarien sulkemisaikaan. Kokeilkaa lausetta ”väistäkää saatana. Meitsillä on nälkä” Tai. ”Tehkää saatana parijono, sillä nyt tuli turpaan jokaiselle”
Tästä voitte repäistä lööpin, että mies sai turpiinsa grillijonossa. Olisiko se uutinen?

-K-

Silmiini osui mielenkiintoinen juttu Jämsän seudun sanomista, joka liittyy kalmojen kohteluun. 

http://www.jamsanseutu.fi/Uutiset/1194797979280/artikkeli/vainajien+noutaminen+herattanyt+ihmetysta+miksi+omainen+ei+itse+saanut+paattaa+.html

Niin. En halua ottaa kantaa tähän kyseiseen tapaukseen, enkä ollenkaan väheksyä omaisten kokemaa, tai vähätellä sitä. Kuitenkin jos ajattelen asiaa irrallisena, eli kuolemista ja sen jälkeen tapahtuvia asioita omalta kantiltani, niin totta kai tällaisena kyynikkona saa aiheella herkuteltua. Kuvitellaan että puhutaan minusta ja sovitaan, että makaan raatona vaikkapa sairaalassa. Happi ei kulje ja elonmerkit ovat poissa. Kukertavan sininen väri huulilla, kuin puoliraaka mustikka ruskaisessa tunturissa, sekä sellainen hieman kelmeä olemus.

Koska olen töissä alalla, niin tiedän jotakin tästäkin. Olen todistanut omin silmin, kun kalmoja haetaan pakettiautoon, jossa oli sellainen kerrossänky mallinen systeemi. Raadot ladottiin omiin karsinoihinsa ja alettiin kuskaamaan. Polttelin tupakkia siinä tupakkipaikalla ja katselin toimitusta. Lähinnä siinä ajatteli, että tuohon sitä itsekin sitten joskus päätyy. Olen törmännyt käytävillä lakanoilla peiteltyihin kalmoihin, jotka odottavat vientiä säilöön, ollut samassa hississä kun kalmo teki matkaa kellariin ja miettinyt samoja asioita kuin nytkin.

Ihminen potkaisee tyhjää, eikä liene yhtäkään tapausta, jolloin joku olisi jäänyt kuolematta ja elänyt ikuisesti. Oma katsomukseni on, että kun minä oikaisen koipeni viimeistä kertaa on minulle melko sama miten raatoani kohdellaan, kunhan sitä ei aseteta torille näytille ainakaan ilman pääsymaksua. Sitä on tuossa vaiheessa niin perusteellisen kuollut, ettei sitä juuri kai paheksu, jos kuskataan vaikka kasassa muiden kalmojen kanssa Monoselle. Minkä sitä siinä vaiheessa asialle tekee, tai voi?

Omasta puolestani ruhoni saa kipata vaikka ojaan, tai laittaa lannoitteeksi kukkapenkkiin. sama se, sillä olen jumalauta tuolloin kuollut. On jotenkin karmivalla tavalla huvittavaa, kuinka me elävät suhtaudumme kuolemiseen ylipäätään. En ota tähän nyt mukaan suremista, läheisiä, enkä muutakaan sellaista, vaan ihan asiaan liittyvät teknisen suorittamisen ja logistiikan. Puemme kalmot vaatteisiin ja laitamme pakkelia naamaan, leikkaamme hiukset, ajamme parran ja pyrimme tekemään raadosta elävän näköisen omaisia varten.

Kuolemisen tuotteistaminen on siis tulonlähde ja rituaali. On melko nippu tahoja, jotka tekevät raadoillamme rahaa. Kuoleman jälkeen maksamme hautapaikasta ja sen säilyttämisestä, jotta voimme mennä tekemään tarvittavaa surutyötä. Surutyö on inhimillistä ja kai se kivi jolle voi viedä kukkia auttaa meitä ymmärtämään tapahtuneen. Se mikä siinä kiven alla sitten lepää on läheisesi ja kenties pari muuta, joiden omaiset ovat lakanneet maksamasta vuokraa tuosta metri kertaa kaksi yksiöstä.

Vaan tämä kaikki voi vielä muuttua. Interin verkon ihmeellisestä maailmasta jossakin välissä luin, että syömme niin paljon säilöntäaineita ja muita myrkkyjä, ettemme enää meinaa maatua ollenkaan. Jos siis kalmoani käytetään biolanin korvikkeena, niin olisi suotavaa istuttaa päälle jotakin monivuotista, hitaasti kasvavaa ja ehkä sellaista, joka kestää myrkkyjä. Ei siis kannata odottaa, että heti seuraavana keväänä alkaisin työntää tulppaaneja.

Monikin kukkahattutäti ja muu sellainen paheksuu tätä kirjoittamaani, koska kuolema lienee pyhä asia. Teknisesti ottaen se on kuitenkin vain hengittämisen lopettamista. Paheksunnat voi kaikki tiukkanutturaiset suorittaa tuohon kommentointi osioon.

-K-